Sanomalehtiemme varhaisia aprillipiloja

Huoli uutisten luotettavuudesta on viime vuosina herättänyt kritiikkiä median aprillipiloja kohtaan ja aloitteita niistä luopumiseen. Hyväksyttävyyden rajalla olo on osa pilailun luonnetta, joten vastustusta on ollut aiemminkin. Siitä huolimatta sanomalehtien ja nykyään myös verkkomedioiden vuosittaisesta totuudesta irrottautumisesta on muodostunut yli sata vuotta vanha perinne. 

Aprillipilan syntyminen ja sen siirtyminen sanomalehteen ovat tapahtuneet toisaalla ennen Pohjolaa ja niitä on tuskin keksitty täällä uudelleen. Eli todennäköisesti myös varhainen lukijoita aktivoiva pila, joka julkaistiin Norrköpings tidningarissa 4.3.1796 oli peräisin englantilaisesta lehdistöstä. Tiedonannossa todettiin, että aprillipäivän syntyselitys oli löydetty Ilmestyskirjan 23. luvusta. Sanomalehden lukijat kuuluivat tuolloin sosiaaliseen ryhmään, jolle Raamatun omistaminen oli todennäköistä, joten viitteen tarkastaminen oli helppoa.

Varhainen esimerkki Suomessa ilmestyneen lehden aprillivitsistä on Helsingfors Tidningarissa 1.4.1846 julkaistu myynti-ilmoitus karhuntaljalle, jonka kantajaa ei vielä ollut ammuttu: "En björnhud. Björnen är ännu icke skjuten, men förmödas blifwa det innan kort. Anbud göres d. 1 April". Ilmoitustekstistä puuttuu kuitenkin varsinainen huiputus eli lukijoita ei yritetty saada liikkeelle tai muuhun toimintaan, kuten samana vuonna lontoolaisessa sanomalehdessä Evening Standard. Sen ilmoitusta kaupungin ulkopuolella järjestetystä aasinäyttelystä pidetään yleisesti ensimmäisenä sanomalehdessä ilmestyneenä aprillijuttuna.

Ensimmäinen varsinainen suomalaisen lehden aprillipila odottaa edelleen löytäjäänsä, sillä pilaksi tarkoitetuissa teksteissä ei tietenkään ole helposti poimittavaa tunnistetta, vaan hakeminen vaatisi satojen lehtinumeroiden lähilukua. Tämän artikkelin aineisto perustuu Kansalliskirjaston digitoimiin sanomalehtiin tehtyyn sanahakuun, johon kaksikielisyydestä huolimatta tarttui vain suomenkielisiä esimerkkejä piloista, joiden julkaisu paljastui myöhemmistä teksteistä.

Jo 1890-luvulla epäilyttäviä uutisia kutsuttiin aprillipiloiksi muutenkin kuin huhtikuussa eli ehkä niitä oli julkaistu edellisinä vuosikymmeninä. Lukijat osasivat ainakin varoa, sillä Savo-Karjalan 10.4.1895 ”Kirje Helsingistä” toteaa, että "Kaikeksi onnettomuudeksi pääsi Murtaja kuitenkin viime kevännä satamaan ilman tällaista juhlallista vastaanottoa; se veitikka kun tuli aprillipäivänä ja sen tuloa koskeva uutinen sanomalehdissä yleensä luultiin aprillipilaksi, siten jäi näkemättä koko lysti."

Esimerkkejä aprillipiloista vuosilta 1897–1910

Uuden Savon aliopakinassa “Kirje Kuopiosta” kerrottiin 1.4.1897, että perustuksia kaivettaessa paljastui tuntematon kellari “jota sulki vaskesta valettu ovi, varustettu kolmella käsivarren paksuisella rautaisella pönkällä”. Sähkölangan ja itselävistävän hyberboolisen porauskoneen avulla ovi avautui ja sen takaa paljastui rikkiruostunut rautakirstu “joka avattaessa sisälsi joukon vanhoja kulta- ja hopea-astioita; sitäpaitsi löytyi sieltä 11 jalokivillä koristettua kultaista rannerengasta, 3 vahvaa pyssyä, suuri sapeli hopeaisella leijonan muotoisella kädensijalla, 3 luuvartista tikaria sekä joukko kulta- ja hopearahoja, osittain hyvin säilyneitä”. Julkaisupäivänä kello 4 iltapäivällä maanviljelyshallituksen piti tulla jatkamaan kaivamista sotilaiden vartioimana. Kaksi päivää myöhemmin lehdessä oli pikkuilmoitus “Aarteen kaivaminen Kuopiossa tontilla n:o 77 on siirretty tulevaan aprillipäivään, josta pyydän ilmoittaa”.

Tamperelaiset saatiin aprillipäivänä 1899 liikkeelle Tampereen uutisten etusivun ilmoituksella Kalevankankaalla järjestettävästä suuresta eläinnäyttelystä, jossa piti oleman "Leijonia, Elefanttia, Tiikeriä, Leopardeja, Karhuja, Sakaaleja, Krokodiilejä, Käärmeitä, Apinoita, tavattoman suuri Metsäkissa y.m. y.m.” Viestiä vahvistettiin sisäsivun uutisella, joka oli otsikoitu "Tavatonta Tampereella". Siinä kerrottiin, että eläintenkesyttäjä Barnum oli aiempien suunnitelmiensa vastaisesti poikennut eläimiensä kanssa Tampereelle kuultuaan matkalla Toijalaan, että Tampere on lähes yhtä suuri kaupunki kuin Helsinki. Yksityiskohtainen kuvaus järjestelyvaikeuksista on varsin uskottava.

Toimituksen puolesta todettiin muutama päivä myöhemmin, että “Kun aprillipäivänä on lupa laskea pientä leikkiä, niin toivomme, etteivät ne arvoisat lukijat, jotka mainitun aprillipilan vuoksi saivat asiaa Kalevankankaalle, siitä ole kovasti suutuksissaan, sillä vaikka he eivät saaneetkaan nähdä Barnumin eläinnäyttelyn ihmeitä, niin saivathan siihen sijaan hetkisen hengittää terveellistä kevätilmaa ja nauttia keväisestä säästä.”

Eläinaiheinen oli myös Laatokan aprillipila vuonna 1903. Perinteisen metsästysjutun tyylillä kerrottiin metsäkauriista, joka kiinnioton yhteydessä synnytti kolmoset. Vasat olivat nähtävillä Sortavalan seurahuoneella, kunnes ne aprillipäivän iltapäivän junalla lähetettäisiin Helsinkiin Korkeasaaren eläintarhaan. Tämä teksti sai julkisuutta, sillä Helsingfors-Postentoisti sen totena 3. päivä ja oli tiedustellut asiaa Korkeasaarestakin. Uutinen julkaistiin muutamassa muussakin Helsingin sanomalehdessä, mistä muun maan lehdet tietenkin saivat ilkkumisen aiheen. Samana vuonna Wiipurin sanomat huijasi lukijoitaan Neitsytniemelle kertomalla läpikulkumatkalla olleesta jääkarhusta, jonka saapumisesta kerrottiin jälleen varsin uskottavasti ja kaupunkilaisia houkuteltiin katsojiksi myös mainitsemalla, että pääsymaksu olisi vapaaehtoinen.  

Helsingin sanomalehdet saivat revanssin vuonna 1906. Helsingin Sanomat kertoi lukijoilleen aprillipäivän aamuna “suuren siniseksi maalatun viheriän automobiilin” räjähtämisestä Katajanokan sillalla keskellä edellistä yötä. Silta oli tämän jäljiltä palasina ja alla olevassa jäässä suuri aukko. Jo tätäkin olisi lähdetty varmasti katsomaan, mutta lisäksi kerrottiin, että sukeltajat aloittaisivat tutkimustyön aamukymmeneltä. Useat sanomalehdet toistivat jutun todellisena uutisena, joka julkaistiin myös Pietarissa. Aprillipilasta lähtivät todennäköisesti liikkeelle huhut, joiden takia ministerivaltiosihteeri ja kenraalikuvernööri sähkösanomin tarkistivat Uudenmaan läänin kuvernööriltä, oliko Helsingissä levottomuuksia.

Kyminlaakson työväen äänenkannattaja Eteenpäin ei ilmestynyt aprillipäivänä, mutta kertoi pikku-uutisissaan kaksi päivää aiemmin, että toisena pääsiäispäivänä eli 1.4. Pietariin matkalla ollut "Skandinaavian maissa yleisesti tunnettu yhteiskuntaopin professori Carl af Abasvans" pitäisi simultaanitulkatun esitelmän "Yhteiskuntajärjestyksen alkeita eräitten apinaheimojen keskuudessa" työväenyhdistyksen uudessa kokoushuoneessa. Seuraavassa numerossa raportoitiin, että paikalle oli tullut runsaasti väkeä, joka suurimmaksi osaksi nauroi, kun aprillipila paljastettiin.

Ruotsia osaaville pilan tunnistaminen oli ollut helpompaa, sillä professorin sukunimi paljasti, ettei kyse ollut todellisesta henkilöstä. Tämä strategia epäuskottavuuden luontiin oli käytössä myös 1900-luvun lopulla, samoin kuin keksityt tittelit, joita osattiin hyödyntää myös vuosisadan alussa (Visakko & Voutilainen 2012, 271–273).

Sanomalehti Wiipuri rakensi vuonna 1908 varsin dramaattisen aprillikertomuksen, jossa ruotsalaisen ilmapurjehdusretkikunnan alus oli ajautunut Papulan mäelle ja yksi mukana olleista miehistä saanut surmansa. Kuulusteltavana oli ollut Ruotsin kuninkaallisen sotilaspurjehdusseuran upseeri Sven Flyttling. Joukossa oli myös suomalainen, "jonka nimestä ei voitu saada selkoa hänen puhekykynsä menettämisen ja passittomuudensa tähden", mutta joka sai kuitenkin viestittyä nimekseen Hiop Tahvonpoika Norssi. Tittelin ja nimien kummallisuudet ohittaneet lukijat saattoivat aprillipäivänä suunnata ilmoitetulle tapahtumapaikalle, jossa viranomaiset tekisivät tutkimusta kello 11. Lappeenrannassa juttu luettiin uutisena ja julkaistiin seuraavana päivänä omassa sanomalehdessä.

Kuumailmapalloja oli tähän aikaan liikkeellä. Esimerkiksi Helsingissä oli kesällä 1907 nähty kaksi kertaa italialaisen kuumailmapalloilija Francesco Cettin ilmaannousu. Monesta oli siis varmasti uskottavaa, että Uusi Suometar 1.4.1908 jakoi edellisenä yönä Tukholmasta sähkösanomalla saadun tiedon, että Cetti lentäisi kyseisenä päivänä Helsingin kautta Lahteen. Ohipurjehdukseen kuului laskeutuminen Tähtitorninmäelle keskipäivällä. Saapuminen Lahteen oli mukamas sähkötetty paikalliseen Raivaaja-sanomalehteen minuutin tarkkuudella (1:24) samoin kuin uudelleen nousu Lahden torilta iltaviideltä. Seuraavana päivänä ilmestynyt Raivaaja ei kommentoinut aprillipilaa, mutta Lahden lehden pakinassa 3. huhtikuuta lento esitettiin kuin totena, mutta johdattaen kuumailmapallo Raivaajan paperikoriin.

Toisella puolella maata kansaa liikutettiin myös ajan julkisella hahmolla. Erityisesti vuoden 1906 Viaporin kapinan yhteydessä mainetta saanut punakaartin kapteeni Johan Kock oli paennut Yhdysvaltoihin. Merkittävä oli siis oululaisen Kansan tahdon 1.4.1908 julkaisema uutinen, jossa kerrottiin, että Kock oli otettu kiinni Amerikassa ja hän oli ollut kolme viikkoa vankina matkalla kohti Suomea tullakseen luovutetuksi Venäjän viranomaisille Oulussa. Luontevampaa olisi ollut kuljettaminen meritse Turkuun ja sieltä Helsinkiin. Tästä oli kuitenkin luovuttu, sillä viranomaisille oli selvinnyt, että Kockin vapauttamiseksi oli tekeillä salaliitto. Luvassa oli siis mahdollisesti lisädraamaa, kun Göteborgissa maihin noussut Kock tulisi Haaparannasta paikallisjunalla Suomen puolelle ja viettäisi yön lääninvankilassa ennen lähtöä etelään seuraavana aamuna.

Kyseisen aamun sanomalehdessä todenmukaisemmin raportoitiin, että

“Pienelle iltakävelylle pistäytyivät hyvät oululaiset eilen illalla. Suurin joukoin samosivat rautatienasemalle ottamaan vastaan kapteeni Kockia, jonka piti saapua kaupunkiimme aprillipäivänä. Useat olivat kylläkin käsittäneet, että kysymyksessä on vain hauska aprillipila, mutta vieläkin useammat läksivät matkaan ihan tosissaan. Ja kun juna saapui asemalle, otettiin se vastaan hurraten ja — nauraen. Hurraahuutoon yhtyi junamiehistökin. Hupaista oli ja hyvätuulisina palasivat ihmiset tältä pikkuretkeltä.”

Aprillipäiväksi 1909 Hämeenlinnassa ilmestynyt Hämeen voima kehitteli sillanperustuksia kaivettaessa paljastuneen "suuren muinaislöydön", jossa oli "vanhoja rahoja, aseita ja vanhojen sotakenraalien luita". Erityistä katsomisaikaa ei määritelty vaan luotettiin 8 1/2 neliömetrin (!) syvyydestä paljastuneiden suuren tykin piipun ja takimmaisen pyörän houkuttelevan väkeä. Toimittajien suureksi iloksi sekä Helsingin Sanomat että Helsingissä ilmestynyt Työmies toistivat jutun totena.

"Hirvittävä löytö" Vaasan Vapaassa sanassa 1.4.1910 päättyi aprillipilalle tunnusomaisesti virkkeeseen "Löydön voi ken tahansa tänään nähdä yhdistyksen pihamaalla". Lähdekritiikkiä eivät kaikki välttämättä huomanneet harrastaa, kun nähtävänä oli luuranko kahleet kaulassaan ja vierellään suuri pata. Nämä oli jutun mukaan talonmies Vaasan Työväenyhdistyksen pihamaata kaivaessaan paljastanut.

Samana vuonna Turussa Uusi Aura kertoi "lappalaisjoukkueen" kyllästyneen oleskeluunsa Hagenbeckin eläintarhassa Hampurissa ja kotimatkallaan leiriytyneen Turun Urheilupuistoon. Koska ryhmä oli lähdössä iltapäivän junalla pohjoiseen, halukkailla näkijöillä ei ollut aikaa totuudellisuuden tai eettisyyden pohdintaan. Hagenbeckin eläintarhassa esiteltiin saamelaisia vielä 1920-luvun lopulla, joten vuonna 1910 ajatuksessa ei olisi ollut mitään outoa.

Seuraavan päivän numeron kannessa Uusi Aura houkutteli mainostajia huomauttaen lehden tehosta todistavan sen, “että eilen oli koko kaupunki liikkeellä lehdessämme olleen vähäisen aprillipilan johdosta”. Kuukautta myöhemmin lehdessä todettiin, että “Vaikka voikin välistä joutua narratuksi (esim. katsomaan lappalaisia Urheilupuistossa), ei liene monta, jotka syvemmin suuttuisivat aprillipilasta. Täytyyhän pilankin ihmiselämässä saada kerran vuodessa viettää juhlapäivää.”

Pohdintaa

Suuri osa 1600-luvulta alkaen kehittyneiden sanomalehtien sisällöstä oli peräisin aiemmista viestintämuodoista joko yksittäisten ihmisten välillä tai viranomaisten viestinnästä alamaisille. Se, että pilailu ja erityisesti aprillipila siirtyivät mediaan, ei ole varsinaisesti erikoista. Ei edes siksi, että miellämme median totuuden välittäjänä, sillä tottahan odotamme muidenkin tahojen viestivän.

Sanomalehdessä aprillipilaan liittyvät roolit ovat kuitenkin erilaisia kuin ihmisten kesken. Lukija voi tahtomattaan joutua höynäytetyn rooliin tai pystyy tekstianalyysilla asettumaan seuraajaksi, joka voi ikäänkuin yhdessä sanomalehden toimituksen kanssa nauraa narutetuille. Vastaavat ryhmät syntyvät pilailussa muutenkin, mutta aprillipäivä antaa karnevaaliperinteen tapaan kaikille mahdollisuuden pilan tekoon. Sanomalehdessä tämä tilaisuus kuuluu yksin toimitukselle.

Sanomalehden toimituksella ei ole ainoastaan julkaisumahdollisuus vaan myös ammattitaito kirjoittaa juttu, joka muistuttaa lehdelle ominaista sisältöä, mutta pystyy myös huijaamaan ja aktivoimaan lukijoita. Mediapiloja analysoinut Moira Smith näkee yhtenä perinteen ylläpitävänä voimana toimituksen halun näyttää ammattitaitoansa. Käytössä olevat esimerkit suomenkielisestä lehdistöstä ajoittuvatkin vaiheeseen, jolloin toimittajista oli tulossa ammattilaisia. Parista tapauksesta näkyy, että erityinen onnistumisen merkki aprillipilalle on toisten sanomalehtien toimittajien lankeaminen siihen.

Suomalaisia median aprillipiloja tutkineet Tomi Visakko ja Eero Voutilainen tunnistivat 1900-luvun lopun teksteistä provokatiivisuuden ja kritiikin, jota ei löydy sata vuotta vanhemmista sanomalehtijutuista. Niiden toimittajat käyttivät ajankohtaisuutta luodakseen uskottavuutta, mutta eivät käyttäneet aprillipilaa mielipiteen ilmaisuun tai mielipiteisiin vaikuttamiseen. Tosin voi olla mahdollista, että osa heistä koki muinaislöydöt ja kiertävät ihmeellisyydet sanomalehden turhanpäiväisimmäksi sisällöksi ja käyttivät niitä siksi aprillipilojen pohjana. Toisaalta aiheiden suhteellinen keveys takasi myös sen, ettei pilailusta ollut syytä suuremmin loukkaantua.

Helsingin yliopiston vieraileva tutkija Kaisa Kyläkoski on erikoistunut mediahistoriaan ja häntä kiinnostaa erityisesti sanomalehtien kehitys ja sen yhteys yhteiskuntaan.

Kirjallisuus

Tomi Visakko & Eero Voutilainen, “Aprillipila tekstilajina”, Teoksessa Vesa Heikkinen, Eero Voutilainen, Petri Lauerma, Ulla Tiililä & Mikko Lounela (toim.). Genreanalyysi – tekstilajitutkimuksen käytäntöä. Kotimaisten kielten keskuksen verkkojulkaisuja 29. 2012, 265–301

Moira Smith. “Arbiters of Truth at Play: Media April Fools' Day Hoaxes”, Folklore 120:3, 2009, 274–290